Koulukiusaaminen kulttuurihistoriallisessa kontekstissa

Kirjoitus on toteutettu osana Turun yliopiston Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssia. Kurssilla kulttuurihistorian aineopintovaiheen opiskelijat harjoittelevat tieteellistä ja populaaria kirjoittamista sekä tiedeviestintää. Julkaisemme blogissamme opiskelijoiden kirjoituksia, jotka he ovat kirjoittaneet hankkeemme teemoihin liittyen.

Kirjoittaja: Joni Virtanen

Koulukiusaaminen on ilmiö, johon liittyy olennaisesti viha. Kiusaaja osoittaa vihaansa teoillaan, jotka konkretisoituvat kiusaamistilanteessa verbaalisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti. Kiusaamisen kohteena oleva henkilö tuntee yleensä myös vihan tuntemuksia, niin kiusaajiaan kohtaan, kuin ehkä myös itseään. Erityisesti nuoret saattavat monesti syyttää itseään kiusaamisen alaiseksi joutumisesta, mikä usein johtaa itseinhoon. Viha konkretisoituu aggressiona, väkivaltana ja jopa itsetuhoisena käyttäytymisenä. Viimein se saattaa johtaa henkisiin ongelmiin, jotka seuraavat yksilöä hänen loppuelämänsä. Sosiaalisena ilmiönä se sisältää siis eräänlaisen ”historiallisen” ulottuvuuden yksilön tasolla.

Anne Toivanen Oulun yliopistosta on kasvatuspsykologian pro gradu -tutkielmassaan ”Kiusaaminen jätti jäljet”. Lapsena koulukiusattujen kokemuksia kiusaamisen vaikutuksista elämään (2017) tutkinut koulukiusaamisen pitkäkestoisia vaikutuksia yksilön elämään. Tutkielmassaan hän avaa niin koulukiusaamisen historiaa, kuin sen sosiaalisia ja kulttuurisia piirteitä. Kiusaamiskokemukset jättävät Toivasen mukaan yksilöön kauaskantoisia seurauksia esimerkiksi sosiaalisten suhteiden muodostamisen saralla. Uusiin ihmisiin voi olla vaikeaa tutustua ja luottamusta on hankala muodostaa kehenkään. Itseluottamus on kiusatuilla usein huono ja omia kykyjään epäillään. Monesti itseluottamuksen puute konkretisoituu alisuoriutumisena. Koulukiusaaminen jättää kohteisiinsa pitkät jäljet, jotka saattavat näkyä vuosikymmentenkin päästä.

Toivasen mukaan koulukiusaamista on akateemisesti tutkittu vasta 1970-luvulta lähtien. Tämä tarkoittaa, että koulukiusaamisen historiallista ilmentymistä on tutkittu verrattain vähän. Varhaisena koulukiusaamisen ilmentymänä voidaan nähdä toverisorto, eli pennalismi tai simputus. Pennalismi tarkoitti alun perin saksalaisten yliopisto-opiskelijoiden tapaa tehdä uusista opiskelijoista käskyläisiään. Samaan perinteeseen liittyy myös simputus, joka tarkoittaa armeijan hierarkian sisällä tapahtuvaa esimiesaseman väärinkäyttöä. Molemmat ilmiöt perustuvat ajatukseen, jossa ryhmän uudet jäsenet joutuvat systemaattisen kiusaamisen alaiseksi, jonka ajatellaan testaavan heidän haluaan tulla ryhmän jäseniksi. Mikäli he kestävät heille asetetut koettelemukset, hyväksytään heidät ryhmän täysivaltaisiksi jäseniksi. Tämä ajatus on usein kiusaamisen hyväksyvän asenteen taustalla. Kiusaamisen ajatellaan ”karaisevan” tai valmentavan oppilaita ”oikeaan maailmaan”. Kiusatun voidaan joskus ajatella olevan syypää kiusaamiseen olemalla sosiaalisesti poikkeava tai liian heikko pitääkseen puoliaan.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut raportin (2017), jossa koulukiusaamisen ehkäisyä pohtiva työryhmä selvitti koulukiusaamisen muotoja ja sen ehkäisyä. Raportista selviää, kuinka koulukiusaaminen näyttäytyy olevan sidoksissa siihen kulttuuriin ja kontekstiin, jossa se tapahtuu. Koulukiusaamisen esiintymisen monimuotoisuus niin verbaalisena, fyysisenä, kuin sosiaalisena ilmiönä tekee sen tutkimisesta monimutkaista. Koulukiusaamisen voi määritellä ilmiönä, jossa kohde ei pysty vastaamaan siihen. Kahden tasavertaisen henkilön kiista tai jopa fyysinen tappelutilanne ei ole koulukiusaamista, vaan koulukiusaamisen määrittyminen vaatii kohteen puolustuskyvyttömyyttä.

Koulukiusaamisella on oltava tarkasti määriteltävät rajat, jotta sen erottaa muusta aggressiivisesta käytöksestä. Kiusaaminen on subjektiivinen kokemus ja se, mikä saattaa loukata toista ihmistä, ei välttämättä toiselle ole loukkaavaa. Sama pätee vihapuheeseen. Koulukiusaaminen tapahtuu yhteisön sisäisesti ja sen rajat määrittyvät tämän takia pitkälti yhteisön arvojen mukaisesti. Koulukiusaaminen ilmiönä muistuttaa tässä suhteessa vihapuhetta, joka on myös vahvasti sekä subjektiivinen että yhteisön määrittelemä käsite. Jotta ilmiöitä voidaan käsitellä niiden vakavuuden ansaitseman arvon mukaisesti, tulee niille asettaa tiukat rajat. Muuten ne kärsivät ”inflaation”. On lainsäädännön vastuulla asettaa selkeät rajat tämän kaltaisille vahvasti subjektiivisille ja välillä hankalasti määritettäville ilmiöille. Se palvelisi kaikkien etua, jolloin kenenkään on hankala alkaa väittää, oliko vaikkapa jonkun kansanryhmän solvaaminen vihapuhetta tai alakoululaisten nahistelu välitunnilla koulukiusaamista.

Lähteet:

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79773/okm12.pdf?sequence=1&isAllowed=y

http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201706022433.pdf

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s