Pieni katsaus menneeseen, tähän hetkeen ja tulevaan

Heinäkuu on jo hyvässä vauhdissa mutta ajattelin, että voisin vielä palata hieman kuluneessa keväässä taaksepäin ja luoda katsauksen hankkeemme alkutaipaleelle. Järjestimme aiemmin keväällä Argumentan ensimmäisen tapahtuman ja esitimme Turun yliopistolla Elina Hirvosen ohjaaman dokumenttielokuvan Kiehumispiste (2017). Elokuvan jälkeen jatkoimme elokuvan teemojen käsittelyä paneelikeskustelun muodossa. Paneeliin osallistuivat Elina Hirvosen lisäksi Argumentan johtaja, professori Marjo Kaartinen sekä tutkijat Reima Välimäki ja Tom Linkinen.

Halusimme järjestää paneelikeskustelun elokuvan käsittelemistä teemoista hankkeemme kontekstissa. Kuten Välimäki paneelin alussa kertoi, syntyi idea koko hankkeelle tarpeesta osallistua ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Iso joukko vanhojen aikojen tutkijoita huomasi, kuinka viime vuosina yhä kiihtyneet ja politisoituneet puheet vastakkainasettelusta, toiseuttamisesta, vihapuheesta ja polemiikista ovat teemoja, joita he myös omissa tutkimuksissaan ovat käsitelleet, ja käsittelevät yhä edelleen. Teemat eivät siis ole millään tavoin uusia esimerkiksi Euroopan historiassa, ja tästä syystä tämä pitkä historiallinen konteksti on syytä tuoda osaksi myös tämän päivän keskusteluja.

Toiveet keskusteluyhteyksien avaamisesta ovat myös Kiehumispisteen ytimessä. Elokuvalla on haluttu osallistua ajankohtaiseen keskusteluun nationalismin nousuun, vihaan ja pelkoon liittyvistä syistä. Se on myös tehty eräänlaiseksi välineeksi, jonka avulla ihmiset voisivat itse avata keskustelua ja käsitellä kysymyksiä asioista, jotka tämänhetkisessä yhteiskunnallisessa ja poliittisessa tilanteessa mahdollisesti ahdistavat tai hämmentävät. Elokuvaa on pyritty levittämään mahdollisimman laajalle, ja sen pystyi kevään aikana tilaamaan esitettäväksi ilmaiseksi yksityisissä ja avoimissa tilaisuuksissa internetin kautta. Näytöksiä tilattiinkin useita satoja ympäri Suomen. Lisäksi elokuvaa esitettiin myös ulkomailla. Tällä hetkellä elokuva on katsottavissa Yle Areenassa. Katselukertoja sille on kertynyt näin heinäkuun alkuun mennessä 26 359 kappaletta, ja luku kasvaa kokoa ajan.

Kiehumispiste_press_material_2-1200x675
Kuva Kiehumispiste

Elokuvaa on siis katsottu, ja keskustelua sen puitteissa ja ympärillä käyty. Kuten järjestämässämme paneelikeskustelussa todettiin, näyttää elokuva monipuolisen Suomen, jossa toiveet keskustelun ja dialogin avaamisesta ihmisten välille ovat läsnä – ainakin näin tietynlaisesta, monin paikoin etuoikeutetusta asemasta katsottaessa. Elokuvaa, kuten koko kuvaa Suomesta, Euroopasta tai ylipäätään maailmasta, on kuitenkin paikoitellen todella vaikea katsoa, ja kokonaisuus voi tuntua hyvinkin ahdistavalta. Toivoa ja toiveikkuutta silti löytyy. Ajatus siitä, että ehkä kuitenkin kaikesta seuraa lopulta jotakin hyvää, kannattelee. Tärkeää on, että kaikesta huolimatta katsoisi asioita kohti, eikä ummistaisi silmiään.

Kiehumispiste_press_material_5-1200x675
Kuva Kiehumispiste

Panelistit toivat keskustelussa esiin elokuvan herättämän, esimerkiksi historioitsijaa usein askarruttavan kysymyksen siitä, kummat tulevat ensin, teot vai sanat. Ovatko viha ja vihapuhe seurausta asioista vai itse liikkeellepanevia voimia? Välimäki huomautti, kuinka esimerkiksi holokaustia edelsi pitkä antisemitistinen keskustelu, jolloin selkeästi ideologinen apparaatti tuli ensin. Tekojen ja sanojen keskeinen suhde onkin myös tämänhetkisessä ajankohtaisessa tilanteessa yksi polttavimpia kysymyksiä, kuten panelistit totesivat.

Yksi vilkasta keskustelua herättävä aihe oli elokuvan kautta esitetyt äänet. Kenen ääntä tuodaan esiin, kuka saa puhua ja kuinka paljon, entä kenen kustannuksella puhe ja sen valtaama tila tapahtuu? Pitääkö keskusteluyhteys saavuttaa kaikkien kanssa? Mitä tapahtuu, jos toiset jätetään keskustelun ulkopuolelle? Hirvonen kommentoi, kuinka aihe on herättänyt paljon keskustelua ja erimielisyyttä ihmisten ja eri yleisöjen kesken elokuvaa tehdessä ja sitä esitettäessä. Hän painotti, että elokuva on pyritty tietoisesti tekemään ja editoimaan niin, että mitkään ns. ryhmittymät eivät saisi enemmän aikaa tai ääntään esiin suhteessa toisiin. Inhorealistista kuvaa ja kaikkia propagandan keinoja on koetettu välttää, ja asiat on pyritty esittämään mahdollisimman toteavaan tyyliin. Kaikki elokuvan osapuolet on haluttu näyttää ennen kaikkea ihmisinä, kokonaisina monina eri puolineen. Keskiössä on ihmisarvo, joka koskee kaikkia.

Tai jonka ainakin tulisi koskea kaikkia. Kaartinen toi keskustelussa esille, kuinka pysäyttävää on esimerkiksi hyvin pitkälle ja kauas menneisyyteen menevä, kulttuuriimme monin tavoin sisäänkirjoitettu rasismi, jota ei aina edes tunnisteta sellaiseksi. Yksinkertaistettuna tämä sisäsäänkirjoitettu rakenteellinen rasismi ilmenee esimerkiksi ajatuksina siitä, että toiset nyt vaan ovat huonompia koska heillä on toisenlainen ihonväri. Tai vielä pahempaa, heillä on toisenlainen ihonväri ja uskonto. Nämä rakenteet saattavat olla niin syvällä, että niitä on vaikea erottaa esimerkiksi omista huonoista elinolosuhteista, jotka voivat olla seurausta monenlaisista eri tekijöistä. Jos ihmisellä ei ole vaikka ruokaa, se on totta kai monin tavoin ongelma, johon tulee suhtautua vakavasti. Tärkeää olisi kuitenkin erottaa, että se ei ole esimerkiksi turvapaikanhakija, joka leivän toisen suusta vie. Kaartinen kommentoi, kuinka yhteiskunnallinen tilanne esimerkiksi reilun kymmenen vuoden takaiseen verrattuna, jolloin Kaartisen teos Neekerikammo. Kirjoituksia vieraan pelosta (2005) julkaistiin, on muuttunut monin tavoin huonommaksi, kun niin sanottu piilorasismi on muuttunut julkisemmaksi ja rasismista on tullut yhteiskunnassamme paikoin jopa hyväksyttyä ja sallittua.

Panelistit1
Panelistit vasemmalta lähtien: Marjo Kaartinen, Reima Välimäki, Elina Hirvonen ja Tom Linkinen

Panelistit puhuivat siitä, kuinka rasismia voi olla vaikea kohdata ja tunnistaa saati tunnustaa itsessään. Omaan mahdolliseen rasismiin voi siis olla todella vaikea suhtautua. Kaartinen huomautti, kuinka tärkeää olisi olla esimerkiksi henkilökohtaisesti tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, sillä vieraus pudottautuu usein kohtaamisessa pois. Vieraus on juuri yksi ratkaiseva tekijä, joka sallii ihmisarvon menettämisen. Vieraudesta ja toiseuttamisesta tulisi siis päästä eteenpäin. Keskustelu kulminoitui siihen, kuinka dialogin merkitys tulisi ottaa huomioon kaikessa, sillä yleensä aina löytyy joku kulma, josta ihminen tulee ymmärretyksi. Siinä vaiheessa, kun dialogi loppuu konfliktit kärjistyvät ja tie väkivallalle alkaa. Niin kauan, kun pystymme näkemään ihmisten hyvyyden ja hyvät puolet, on toivoa saada dialogia eri osapuolten välillä aikaan. Samalla on ehkä kuitenkin todettava, että kaikkien välille keskusteluyhteyttä ei välttämättä koskaan saada. Mielestäni onkin kysyttävä, mistä tämä mahdollisesti johtuu ja miten voisimme asiaan vaikuttaa.

Panelistit ja yleisöä

Mielestäni elokuvan ja sen jälkeen käydyn keskustelun nostattama, yksi mielenkiintoinen ja tärkeä asia on pohtia, miten puhumme muun muassa erilaisista osapuolista, jotka ovat näkyvillä kiristyneessä yhteiskunnallisessa tilanteessa ja joita keskustelut ennen kaikkea koskettavat. Järjestämässämme paneelikeskustelussakin esimerkiksi Hirvonen painotti etenkin alussa sitä, ettei elokuvassa ole olemassa niin sanotusti kahta eri vastakkaista puolta, vaan siinä on suuri joukko erilaisia ihmisiä ja osapuolia. Kuitenkin keskustelu muuttui usein puheeksi kahdesta vastakkaisesta osapuolesta, niin kuin monessa muussakin keskustelussa usein helposti käy. Pidämmekö siis jatkuvasti yllä (tietoisesti tai tiedostamatta) polarisoitunutta käsitystä siitä, että on olemassa kaksi niin sanottua ”ääripäätä”, jotka kamppailevat siitä, kuka on oikeassa, kenellä on oikeus olla olemassa ja mihin loppujen lopuksi ihmisarvon ja -oikeudet perustamme? Mitä siitä seuraa? Entä mitä tuohon väliin jää, ja miten voisimme aktivoida sanojen ja tekojen suhdetta siihen suuntaan, että historia ei toistaisi itseään sen verisessä muodossa? Samalla kaiken puheen keskellä on tärkeää muistaa, että tälläkin hetkellä hyvin suuri joukko ihmisiä tarvitsee apua juuri nyt. Tämä fakta ei saa hukkua kaiken muun alle.

Kiehumispiste_press_material_4-1200x675
Kuva Kiehumispiste

Toisaalta viime aikainen puhe kahdesta vastakkaisesta osapuolesta on voinut olla  jotenkin ymmärrettävää esimerkiksi siinä mielessä, että keskustelun konkreettisia ja näkyviä muotoja ovat ehkä monelle olleet tämän kevään aikana Helsingin Rautatientorilla järjestetyt Oikeus elää ja Suomi Ensin -leirit ja mielenosoitukset. Leirit ikään kuin asettuivat saman alueen sisällä toisiaan vastapäätä tilan vastapuoleisille laidoille, jolloin assosiaatio kahdesta eri vastapuolesta ja ”ääripäästä” on voinut helposti syntyä. Leireistä on tosin myös kielen tasolla puhuttu nimen omaa vastamielenosoituksina, ja Suomi Ensin -leiri on itse toimintansa myös sellaiseksi määritellyt. Kuitenkin nyt, kun molemmat leirit ja mielenosoitukset on ainakin toistaiseksi käskyjen mukaisesti purettu – ensin Suomi Ensin -mielenosoitus, kun siitä oli poliisin mukaan aiheutunut välitöntä vaaraa ja kun mielenosoittajia epäiltin useista pahoinpitelyistä, sen jälkeen Oikeus elää -mielenosoitus – on jälleen hyvä hetki yrittää tarkastella myös omia ajattelumalleja sekä tarpeen mukaan haastaa ja purkaa mahdollisesti haitallisiakin käsityksiä.

Nyt on myös hyvä mahdollisuus keskittyä yhä laajemmin miettimään, mitkä ovat niitä kysymyksiä, joita meidän tulisi esittää, jotta keskustelu ohjautuisi niihin keinoihin, joilla esimerkiksi juuri vihapuhetta, rasismia, vastakkainasettelua ja toiseuttamista voitaisiin todella purkaa. Toivon, jo näin hankkeemme kontekstissa, että myös ihmisten laaja historiatieto ja -ymmärrys yhä lisääntyisi, sillä se olisi varmasti yksi merkittävä tekijä ajatellen sekä tämänhetkisiä että tulevaisuuden olosuhteita. Odotankin innolla ja mielenkiinnolla tulevia hankkeemme työpajoja sekä niistä syntyneitä keskusteluja ja tuloksia.

Kirjoittaja on kulttuurihistorian jatko-opiskelija ja Argumenta-hankkeen Vihan pitkät jäljet koordinaattori.

P.S. Elokuvan jälkeen käydyn paneelikeskusten voi käydä kuuntelemassa täällä (alkaa kohdasta 11:00, vaatii voimassa olevan UTU-tunnuksen tai jonkin muun Suomen korkeakoulutunnuksen). Kiehumispiste-vaikuttavuuskampanjan loppuraportin voi käydä lukemassa täällä. Hankkeemme ensimmäinen työpaja järjestetään lokakuussa, raportteja sitä koskien on luvassa myös blogissamme. Muut työpajat toteutetaan vuoden 2018 aikana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s